Blogi

Tarinoita ja oppia palvelujohtamisen ja projektijohtamisen asiantuntijoille

IT-palvelujohtaminen

Ikinuori ITIL – ei mitä vaan miten

ITIL on palvelunhallinnan viitekehyksenä vanha. Ei vanha siinä mielessä, että sen sisältö olisi vanhentunut, vaan koska se on ollut eri muodoissaan olemassa jo likimain 30 vuotta. Se on pitkä aika ismille maailmassa, jossa monta ismiä katoaa unholaan muutaman vuoden jälkeen.

Syy menestykselle löytyy asiasisällöstä, jonka ytimessä on palvelun idea. Vaikka maailma puskee kiihtyvällä tahdilla uusia asioita, niin ne vain muokkaavat ja vankistavat palvelun ja sen hallinnan asemaa. Tällä hetkellä pinnalla olevat ismit Agile ja DevOps kertovat uusia vaihtoehtoja palveluiden tuottamiseen ja kehittämiseen, mutta eivät muuta palvelun perusajatusta tuottaa arvoa asiakkaalle tuottamalla asiakkaan tarvitsemia lopputuloksia.

ITIL on siis ikinuori jos ja kun sen sellaisena haluaa nähdä. Tieto siitä, mitä kannattaa tehdä ja mitä tekemisessä kannattaa muiden kokemukseen perustuen huomioida, on pysynyt pitkälti samana ja on tarkoituksenmukaista tänäkin päivänä. Se, miten ITILin ideoita toteutetaan, muuttuu ympäristön kyvykkyyden kasvamisen myötä. Agile ja DevOps ovat uusia ja moniin tilanteisiin tarkoituksenmukaisempia tapoja tuottaa haluttu lopputulos. ITILin kirjallisuudessa on jäänyt vähemmälle huomiolle keinot, miten noita ITILin edelleen tarkoituksenmukaisia ideoita kannattaa ja pystyy toteuttamaan omassa organisaatiossa.

Uudella ITIL Practitioner –kurssilla keskitytään nimenomaan siihen, miten toiminnan kehitystä ja parannusta saadaan aikaan organisaatiossa. Kurssilla käsitellään teemoja, joiden näkökulmasta kehittyminen pitäisi tapahtua, harjoitellaan sidosryhmien käsittelyä sekä organisatorisen muutoksen johtamista ja siihen liittyvää viestintää. Muilta ITIL-kursseilta saat tiedot mitä voi ja kannattaa tehdä. ITIL Practitioner -kurssilla opit, miten ITILin prosessien tai muiden toimintaan liittyvien muutoksien käyttöönotto tehdään onnistuneesti organisaatiossa. ITILissä ei ole salaisuus, mitä kannattaisi tehdä, vaan se, miten haluttu tekeminen saadaan aikaan.

Tervetuloa oppimaan muutoksen aikaansaamista ITIL Practitioner-kurssille! Tästä seuraavaan toteutukseen.

Tutustu Wakarun ITIL Foundation ja jatkokursseihin.

aaeaaqaaaaaaaal8aaaajdjimgq0nzmxltewn2utngi1yi05ndm2lwu0ngixmzm2mdyyna

Lari Peltoniemi

Kirjoittaja on Suomen ensimmäinen sertifioitu ITIL Practitioner -kouluttaja. Hän on työskennellyt prosessien ja toiminnan kehittämisen ja arvioinnin alueella yli 10 vuotta. Päätoimisesti IT-palveluiden prosessien määrittelyn, kehittämisen ja johtamisen alueella hän on toiminut vuodesta 2005. Hän on konsultoinut ja valmentanut useita suomalaisia ja kansainvälisiä yrityksiä ja organisaatioita ITIL/ITSM prosessien määrittelyihin, käyttöönottoon ja kehittämiseen liittyen. 

1 Comment

  1. Jussi

    Tuota.. Nyt tuntuu olevan paljon ristiriitaista tietoa liikkeellä. ITIL managerit pitäisi jonkun mukaan irtisanoa. Kehoitan lukemaan blogipostauksen http://www.pohoisviitta.fi ja myös kommentit. Toisaalta ymmärtääkseni Wakarun prosessipäivillä on esiintyjinä henkilöitä, jotka ovat esittäneet samansuuntaisia mielipiteitä? Vai olenko väärässä? Tämä sinänsä saa minut jättäytymään pois Wakarun prosessipäiviltä.

Comments are Closed