Blogi

Tarinoita ja oppia palvelujohtamisen ja projektijohtamisen asiantuntijoille

Tietosuoja

Kohti uusia liiketoimintamahdollisuuksia: näin hallitset tietosuojariskejä

Yksi tulevan tietosuoja-asetuksen keskeisimpiä tavoitteita on tietosuojalainsäädännön tehokkaampi täytäntöönpano. Tämä näkyy muun muassa siinä, että kansallisille valvontaviranomaisille on myönnetty valtuudet langettaa hyvinkin suuria sakkoja lainvastaisesta henkilötietojen käsittelystä.

Lähes kaikki yritykset käsittelevät toiminnassaan henkilötietoja. Ne ovat siis rekisterinpitäjiä, joiden täytyy noudattaa henkilötietolainsäädäntöä. Asetus tuokin tässä mielessä tietosuojan aivan uudessa mittakaavassa osaksi kaikkien yritysten riskienhallintaa. Näiden riskien asianmukainen ja tehokas tunnistaminen, hallinta ja minimointi ei kuitenkaan onnistu, jos yritykset lähestyvät asiaa vain omien liiketoimintariskiensä näkökulmasta eivätkä muista, kenen riskeistä todellisuudessa on kyse.

Tietosuojariski on aina yksilön riski

Henkilötietolainsäädäntö on luotu suojelemaan yksilöiden – minun, sinun ja meistä jokaisen – oikeutta tietojensa yksityisyyteen. Myös henkilötietojen asiattomaan käsittelyyn liittyvä riski kohdistuu ensisijaisesti yksilöön. Jos asiaa lähestyy numeroiden valossa, lainsäätäjä on vääntänyt tämän lähes rautalangasta tulevassa asetuksessa: sana ”riski” esiintyy tietosuoja-asetuksessa noin 70 kertaa, mikä on nykyiseen tietosuojadirektiiviin verrattuna peräti kymmenkertainen määrä.

Tietosuoja-asetuksessa korostetaan siis rekisterinpitäjien velvollisuutta arvioida ja suunnitella käsittelytoimensa niin, että niihin liittyvät yksilötason riskit otetaan ennakoivasti huomioon. Ei riitä, että yritykset ottavat tietosuojariskit osaksi olemassa olevia riskienhallintaprosessejaan, vaan riskiajattelun tulee näkyä ja olla läsnä kaikessa rekisterinpitäjän tietosuojatyössä.

Tietosuojalainsäädännön asianmukainen implementointi ei onnistu, ellei lähtökohtana pidetä yksilölle aiheutuvien potentiaalisten vaikutusten arviointia. Miten esimerkiksi voidaan valita oikea lakiperuste (kuten selvittää, onko rekisterinpitäjän oikeutettu etu tasapainoisessa suhteessa yksilön oikeuksiin nähden) tai määrittää käsittelyn asianmukainen tietoturvataso, jos ei tiedetä, millaisten yksilötason riskien parissa työskennellään?

Systemaattisuudella monta riskiä yhdellä iskulla

Sisään rakennetun tietosuojan (privacy by default) periaatteen mukaisesti yritysten tulisi tunnistaa ja huomioida yksilöihin kohdistuvat riskit jo hyvissä ajoin ennen tietojenkäsittelyn aloittamista. Riskien tunnistamiseksi yritysten kannattaa ottaa käyttöön jonkinlainen vaikutustenarviointimalli (privacy impact assessment), jonka avulla tietojenkäsittelyyn liittyviä riskejä voidaan arvioida ja dokumentoida systemaattisesti.

Yksi uuden tietosuoja-asetuksen mukanaan tuomista suurista muutoksista on yritysten osoitusvelvollisuus (accountability). Enää ei riitä, että yrityksen toiminta on lainmukaista, vaan yrityksen on myös kyettävä osoittamaan se. Edellä jo mainittu riskienhallinta on oleellinen osa tämänkin velvollisuuden täyttämistä.

Systemaattinen, yksilön riskit huomioon ottava tietosuoja ei pelkästään suojaa yrityksiä turhilta sakoilta ja muilta seuraamuksilta, vaan ylläpitää lisäksi yksilöiden luottamusta yritystä kohtaan. Se taas toimii pohjana seuraavalle askeleelle, jossa tietosuoja muuttuu riskitekijästä liiketoimintaa edistäväksi ja mahdollistavaksi tekijäksi. Juuri tähän yrityksen tulisikin pelkän riskien välttämisen sijaan pitkällä aikavälillä pyrkiä.

Tervetuloa Certified Information Privacy Professional/Europe (CIPP/E) -koulutuksiin oppimaan ja keskustelemaan aiheesta kanssani lisää!

lauri_leppanen

Lauri Leppänen

Kirjoittaja työskentelee Castrén & Snellmanin Tietosuoja ja yksityisyydensuoja -palvelussa. Lauri on erikoistunut tietosuoja-asioihin, joista hänellä on usean vuoden kokemus. Lauri on aikaisemmin työskennellyt muun muassa kansainvälisen teleoperaattorin palveluksessa tietosuoja-asiantuntijana. Monipuolisen työkokemuksensa ansiosta hän pystyy huomioimaan asiakkaidensa lähtökohdat ja tarpeet varsinkin tulevan tietosuoja-asetuksen osalta, jonka implementointiin Lauri on osallistunut useissa eri yhtiöissä.

Kirjoitus on julkaistu alunperin Castrén & Snellmanin omassa blogissa.

Tutustu GDPR-päivään, joka järjestetään 5.10.2017 Helsingin Messukeskuksessa.

Comments are Closed