Blogi

Tarinoita ja oppia palvelujohtamisen ja projektijohtamisen asiantuntijoille

Yleinen

Kehittämisen vuosi 2018 – Waven vinkit tiimillesi!

Opi uutta verkostoitumalla
Tämä vuosi on hyvä hetki ottaa asiakaspalvelussa muutama kehityskohde. Hyvä keino kehittää ovat tilaisuudet, missä voi oppia toisilta ja heidän esimerkeistään. Wave järjestää ensimmäisellä vuosipuoliskolla Voittajavierailut Vuoden Contact Centeriin eli Työttömyysvakuutusrahastoon ja Vuoden Service Deskiin eli Ciniaan. Tarkemmista aikatauluista tiedotamme erikseen. Vierailut ovat mainio paikka tutustua samoissa tehtävissä pähkäileviä ihmisiä. Vierailuille ja tapahtumiin kokoontuu henkilöitä, jotka ovat asiakaspalvelun asialla niin kuin koko Wave-verkosto. Lue tästä lisää vierailustamme Elisan kuluttaja-asiakaspalveluun viime vuonna!

Kartuta osaamistasi tapahtumien puheenvuoroista
Tapahtumien osalta 6.maaliskuuta 2018 järjestettävä CCD18 eli Asiakaspalvelun ajankohtaispäivä johdattaa asiakaspalvelun automatisointiin ihmisiä unohtamatta. Mukana on muun muassa esityksiä asiakaspalveluroboteista, asiakaspalvelun ohjelmistorobotiikasta, itsepalvelusta ja asiakaspalvelun monikanavaisuudesta. Syksyllä kalenterissa on perinteisesti Yhteys-konferenssi 5.-6.9.2018. Yhteyden ohjelma julkaistaan kevään kuluessa.

wave_asiakaspalvelun_vuosi_1.jpg

Kehitä toimintaa kilpailemalla
Vuoden Service Desk & Vuoden Contact Center –titteleistä kisataan jälleen tänäkin vuonna ja haku kilpailuihin on nyt auki! Saat kattavat arvioinnit toiminnastanne niin itsearvioinnin kuin ulkopuolisten auditoijien toimesta. Osallistuminen jo itsessään on hyvä steppi ja jo itsearvioinnin avulla saat tehtyä suunnitelman jatkokehitystyötä varten. Siihen kun lisätään vielä ammattilaisten tekemä auditointi kehitysehdotuksineen, on teillä kasassa verraton paketti asiakaspalvelunne viemiseksi uudelle tasolle. Vuoden Contact Center –kilpailun osalta voit ladata Oppiasta maksutta kilpailun ydinkysymykset.

Edellisessä blogissa kerroimme vuoden 2016 Vuoden Service Deskin kruunua kantavan Fujitsun kokemuksista vuosi voiton jälkeen. Kaija Rintamäki Fujitsulta kertoo:

”Saimme onnitteluja tietysti sisäisesti, mutta myös Fujitsun EMEIA-tasolta asti, jossa voittoa arvostettiin kovasti ja nostettiin usealla foorumilla näkyviin – myös asiakkaille. Koko henkilöstö Service Deskissä on hyvin ylpeä laadukkaasta työstään, joka sai ikään kuin sinetin voiton myötä. Myös myynti ja muut asiakkaiden kanssa työskentelevät ovat osanneet hyödyntää voittoa.”

Fujitsun puolelta kannustettiin osallistumaan kilpailuun:

“Sopii mielestäni kaikille, jotka haluavat kehittää omaa toimintaansa ja toisaalta haluavat mitata onnistumistaan. Tämä oli vahva oppimisprosessi. Rohkeutta vain ja matkaan!”

Waven osalta suunnitelmissa on myös elvyttää tutkimustoiminta uudelleen, kerätä tietoa toimialasta ja julkaista sitä jäsenistön käyttöön. Tästä kerromme lisää myöhemmin, ja aiempi Mittarityöryhmän kooste on ladattavissa Oppiassa Wave-jäsenille veloituksetta.

laura_hassel

Laura Hassel

Kirjoittaja vastaa Wakaru asiakaspalveluverkosto Waven kurssi- ja tapahtumatoiminnasta. Laura on työurallaan sukeltanut service desk- ja contact center maailmaan suurella intohimolla ja pyrkii arjessaan tuomaan asiakaskokemusoppeja käytäntöön myös Wakarun kurssihallintoa pyörittäessä.

Laura @LinkedIn
Wave @Linkedin

Comments are Closed