Projekti- ja portfoliojohtaminen

Kuinka projektinhallinta ja formulat liittyvät toisiinsa?

Kevään merkit ovat ilmassa! Meidän perheessä ei ole voinut välttyä huomaamasta yhtä niistä: Formula 1 -sirkus on pyörähtänyt käyntiin. Siitä muistin erään artikkelin, johon tutustuin jokin aika sitten. KPMG:n katsaus Project Management Survey 2017 on tehty Uudessa-Seelannissa, mutta juuri näiden samojen asioiden kanssa painiskellaan myös suomalaisissa organisaatioissa.

Katsauksessa on oivallisesti verrattu projektia ja sen johtamista F1-kisaan. Miten ohjelma- ja projektijohtamista, salkunhallintaa sekä PMO:ta tarvitaan myös moottorien maailmassa.

PMO:n rooli rinnastetaan varikkotiimiin: jokainen tietää roolinsa ja tehtävänsä ja tiimin tehtävä on mahdollistaa onnistunut kisa. Ketteryyttä tarvitaan, kun olosuhteet muuttuvat ja tarvitaan pikaisia päätöksiä, kuinka toimia muuttuneessa tilanteessa.

Formulatiimit harjoittelevat ja testaavat mielettömiä määriä ennen kauden alkua ja sen aikana. He hiovat omia prosessejaan ja hyväksi todettuja menettelyjään päivätolkulla. Myös jokainen kisa analysoidaan tarkasti ja pyritään oppimaan seuraavaan kisaan lisää. Pitää osata hyödyntää opitut asiat heti seuraavissa kisoissa ja varmistaa, että osaaminen siirtyy myös seuraaville kausille.

Yhä enemmän pitäisi projekteissa yleensäkin kiinnittää huomiota hyötyjen toteutumiseen ja muutoksen johtamiseen. Eivät ne ferrarit ja mercedekset siellä huvikseen rataa kiertele, vaan kyse on business-hyötyjen tuottamisesta!

Jokaisen investoinnin on oltava kannattava ja strategian mukainen. Hyödyt ja niiden hallinta sekä arvon tuottaminen varmasti on yhä enemmän myös suomalaisissa organisaatioissa esillä. Maailma muuttuu nopeasti ja organisaatioiden on kyettävä vastaamaan tähän muutokseen sekä toimimaan uudenlaisissa ympäristöissä.

Aivan formulan tasoista vauhtia en uskalla luvata, mutta taatusti yhtä päteviä tiimioppeja voit ottaa haltuun päivän parin projektinhallinnan kursseilla, joita löytyy Oppia.fi – Oppimisen verkkokaupasta runsain mitoin. Itse vedän niistä PRINCE2 Foundation ja Practitioner sertifikaatiin johtavia valmennuksia. Tutustu ja innostu! Nähdään kurssilla!

tarja_pyorea_uusi.png

Tarja Isosaari

Kirjoittaja toimii Wakaru Oy:n vanhempana konsulttina. Hän on työskennellyt projektijohtamisen parissa yli 25 vuotta ja on yksi harvoista sertifioiduista Suomen PRINCE2 -kouluttajista.