Miten vakuutat pomosi koulutuksen tarpeesta?

”Meillä ei koulutusta tarvita”, ”Meillä priorisoidaan nyt muita osa-alueita”, ”Kokeilimme jo eikä mikään täällä muuttunut”, ”Tulevaisuuden teknologia kyllä ratkaisee tuollaiset”, ”Meillä tehdään kaikki koulutustyö sisäisesti”

Kuulostaako tutulta? ITpreneursin tekemän tutkimuskyselyn mukaan nämä ovat muutamia 24:sta yleisimmästä vastauksesta, joilla kieltäydytään henkilöstön kouluttamisesta.

Kuka omistaa osaamiseni? Onko se työnantaja, HR-yksikkö vai minä itse?” kysyi Wakarun toimitusjohtaja Jaakko Kuosmanen blogissamme syyskuussa. Kaikilla on rooli ja intressi asian suhteen, mutta suurin intressi tulisi olla jokaisella itsellään. Monimuotoinen oppiminen on hyvin henkilökohtainen asia. Osaamisestaan kannattaa pitää huolta, sillä muuten syntyy oppimisvelkaa, aivan kuten rakennusten osalta syntyy teknistä velkaa. Monille meistä osaamisen arviointi realisoituu vasta, kun olemme hakemassa uutta työtehtävää. Fakta myös on, että tulevaisuudessa robotit tulevat pöllimään ison osan työpaikoistamme, kuten Petri Väyrynen LinkedInissä kirjoittaa. Oman osaamisen tunnistaminen ja sen kehittäminen nousee tulevaisuudessa erittäin tärkeään asemaan oman työuran kannalta.

Harvoin koulutettava itse vakuuttelua kaipaakaan: työtehtävät, työkalut ja työympäristöt kun muuttuvat hurjaa vauhtia. Jokaisen on hyvä säännöllisesti päivittää omaa osaamistaan, keskustella aiheesta toisten asian parissa työskentelevien kanssa tai hankkia osoitus pätevyydestään työmarkkinoita varten. Viimeisimmän tiedon omatoiminen hankkiminen on sijoitus paitsi omaan itseensä myös yritykseen: ei enää oman ja työajan tuhlaamista sekä turhautumista sellaisten ongelmien selvittelyyn, joihin saisit suoraan vastaukset kursseilta.

Sen sijaan työnantajasi ei välttämättä näekään yhtä selvästi kouluttamisen tuomia etuja. Niitä vasta-argumentteja kun löytyy vielä rutkasti enemmän kuin nuo 24 kappaletta. Auttaisiko muutama tutkimustulos, faktaa ja lukuja Suomesta, joita voit käyttää perustellessasi IT-koulutuksen tarvetta? Ehkä lista konkreettisista hyödyistä, jotka yritys saa, kun panostaa koulutukseesi? Tai vinkkejä, joiden joiden avulla vastaat yleisimpiin vasta-argumentteihin? Oppia.fi-verkostoon kuuluva Arrow ESC on tehnyt sinua varten ilmaisen oppaan ”Näin pääset kurssille”, johon kannattaa ehdottomasti tutustua.

Yksi yleinen ongelma yrityksissä on käsitys siitä, ettei vanhempaa sukupolvea enää kannata kouluttaa. Nuorethan tuovat opin mukanaan ihan ilmaiseksi! Silti kukaan ei kyseenalaista sitä tosiasiaa, että paras työntekijä on sellainen, jossa kokemuksen tuoma varmuus yhdistyy tietotaitoon viimeisimmistä työkaluista. Nyt kun eläkeikää halutaan jatkuvasti hivuttaa pidemmälle, on pitkän työuran tehneiden kouluttaminen ensiarvoisen tärkeää. Oppia.fi-verkostoon kuuluvan Wistecin toimitusjohtaja Juha Huhtanen kirjoitti marraskuussa 2016 rakentavasta ehdotuksestaan eläkeuudistukseen seuraavasti:

”Mielestäni työeläkejärjestelmästä pitäisi ilman muuta korvamerkitä jokaiselle yli 62-vuotiaalle, ja edelleen työuraansa jatkavalle, vuosittainen summa hänen osaamisensa ylläpitoon myös nykyisessä työtehtävässä, jotta työura voisi jatkua mahdollisimman pitkään. Uskon, että näin säästö yhteiskunnallemme olisi vieläkin suurempi, mitä se nyt tehdyllä uudistuksella on.”

Vasta-argumentti nro 24: ”Meidän työntekijämme eivät halua koulutusta

Mitä sinä sanoisit tähän?

 

Oppia.fi – Oppimisen verkkokaupasta löydät yli 40 kouluttajayrityksen luokkakoulutukset, tapahtumat, webinaarit ja digitaalisen sisällön. Varaa paikkasi tammikuun kursseille 2017!

Koulutuksia myös yrityksille räätälöidysti. Ota yhteyttä: info@oppia.fi

 

Kolme yhdessä -kurssit: 3-in-1 Wakarulta

Wakaru laajentaa 3-in-1 kurssien tarjontaa. Nämä kurssit koostuvat 3 osasta:

  • Luokkakurssiosuus, jossa kerrotaan selkeällä suomenkielellä, miten jotakin tiettyä viitekehystä hyödynnetään ja sovelletaan. Lisäksi luokassa voidaan tehdä ryhmätöitä, harjoituksia ja keskustella koko ryhmän kesken. Tässä osuudessa valmentaja tuo oman käytännön kokemuksensa osallistujien käyttöön.
  • Verkkokurssiosuus, joka täyttää kaikki viitekehyksen akkreditoidun koulutuksen vaatimukset. Verkkokurssi on itseopiskelukurssi ja englanninkielinen. Kurssilla on myös harjoituksia ja tehtäviä eli kurssi on vuorovaikutteinen.
  • Sertifiointitesti, joka suoritetaan verkossa. Joissakin kursseissa (TOGAF, IT4IT) testi suoritetaan testikeskuksessa (PearsonVue) ja toisissa taas itsenäisesti omalla koneella verkon yli tapahtuvan valvonnan alaisuudessa.

Monet perusasiat voi hyvin oppia verkkokurssilla, mutta soveltavan osaamisen saamiseksi tarvitaan enemmän vuorovaikutteisuutta kuin verkossa tapahtuva itseopiskelu mahdollistaa. Foundation-tason kursseilla pyritään saavuttamaan Bloom’s Taxonomyn kaksi alinta tasoa, mutta esimerkiksi ITILin Intermediate-tason kursseilla ja Practitioner-tason kursseilla vaaditaan jo 3 ja 4 tason osaamista, Managing Across the Lifecyclessä jopa 5 tason osaamista. Lisäksi monet asiat oppii luokassa nopeammin ja tehokkaamin kuin verkossa.

kuva1

Aiemmin verkko- ja luokkakursseja yhdisteltiin ns. blended delivery –mallilla. Tällöin ajatuksena oli se, että osa hoidetaan verkossa ja osa luokassa: kaksi puolikasta muodostaa yhden kokonaisuuden.

Wakarun mallissa tavoite on huomattavasti kunnianhimoisempi: 3-in-1 eli kolme yhdessä – kyseessä ei ole blended delivery, vaan triple delivery. Tavoitteena on hankkia perustason osaaminen, todistaa tämä osaaminen sertifioinnilla ja lisäksi saavuttaa merkittävä soveltavan tason osaaminen luokassa tapahtuvilla harjoituksilla ja keskusteluilla.

Tällä hetkellä tarjolla on: ITIL Overview + ITIL Foundation + Sertifiointitesti, EA + TOGAF 9.1 Foundation + Sertifiointitesti sekä ITIL Intermediate tason kursseista Capability moduulit (SOAPPO). Kaikissa näissä kursseissa luokkaopetukseen on varattu juuri sopiva tarvittava aika eli Foundation-tasolla yleensä 1 päivä, mutta Intermediate ja Practitioner -tasoilla yksi päivä on liian vähän – siksi näihin on varattu luokkaopetusta 2 päivää.

Kaikki Wakarun tulevat kurssit löydät Oppia.fi – Oppimisen verkkokaupan kurssikalenterista.

Lisätietoa aiheesta:

Jaakko Kuosmanen, toimitusjohtaja, Wakaru Oy / jaakko.kuosmanen@wakaru.fi