Referenssi

Asiakastarina: Innostuminen parhaista käytännöistä ja osaamisen kehittämisestä 

Tässä asiakastarinassa tutustumme Eija Laaksoon LapIT:lta.  

 LapIT ja Wakaru ovat tehneet tiivistä yhteistyötä osaamisen kehittämisen parissa jo vuodesta 2005. Vuosien yhteistyö on ollut avainasemassa LapIT:n muutosmatkassa tähän päivään. Haastattelimme koulutuskoordinaattori Eija Laaksoa siitä, miten osaamisen kehittämiseen on heillä panostettu ja miten hän näkee sen merkityksen organisaation toiminnalle. 

Laakson työura alkoi LapIT:llä IT-neuvojana valmistumisen jälkeen vuonna 2008. Siitä lähtien hän on kasvanut roolista toiseen ja sittemmin vaikuttanut lukuisten organisaation edustajien ammatillisen osaamisen kasvamiseen. Alusta alkaen Laakso on toiminut perehdyttämisen puolesta puhujana, ITILin sanansaattajana sekä prosessien ja järjestelmien jalkauttamisen kiintohahmona. Hän on sytyttänyt itselleen jatkuvan oppimisen intohimon ja tukenut vuosien varrella muiden kasvamista rooleihinsa. 

Lue haastattelusta Eijan ajatuksia osaamisen kehittämisestä, ITILin matkasta osaksi LapIT:n päivittäistä arkea sekä kokemuksista yhteistyöstä Wakarun kanssa. 

HelpDesk on todellinen näköalapaikka eri sidosryhmien suhteiden ymmärrykseen 

Olin vasta valmistunut liiketalouden tradenomiksi tietojenkäsittelyn koulutusohjelmasta Rovaniemen ammattikorkeakoulusta, kun aloitin Helpparissa vuonna 2008. Se oli todellinen näköalapaikka yrityksemme eri sidosryhmien keskinäisten suhteiden ymmärrykseen. Tämän jälkeen olen toiminut useissa rooleissa ja asiantuntijana eri yksiköissä, kunnes siirryin hallintoon vuonna 2020.  

Toimin koulutuskoordinaattorina ja työnkuvani on monipuolinen ja vaativa. Päätehtäväni on toteuttaa koulutussuunnitelman mukaisia koulutuksia. Se sisältää viestintää, tilavalmisteluja, teknisten ratkaisujen valitsemista ja joskus luovien pikaratkaisujen keksimistä yllättäen muuttuviin tekijöihin.  

Viestintävastaavakin olen ollut, siitä roolista jättäydyin pois vastikään, jotta muutkin pääsevät kokeilemaan tehtävässä. 

ITIListä voimaa muutosmatkaan jo vuodesta 2009 

ITIL jäi heti erittäin positiivisena mieleeni, kun sain osallistua kuukauden työssäoloajan jälkeen ITIL- valmennukseen, joka on alusta asti järjestetty systemaattisesti kaikille uusille työntekijöille. Esihenkilöni pyysi kirjoittamaan raportin perehdytyksestäni ja taisinpa kirjoittaa eniten juuri ITIL-kurssilla oppimistani asioista. Koulutus oli niin hyvä ja mielenkiintoinen! Päällimmäisenä jäi tietysti mieleen palvelunhallinta ja erityisesti palvelupiste.

Syksyllä 2009 lähdimme kehittämään palvelutuotantoa siirtymällä asteittain IT-palvelujen prosessimaiseen tuotantotapaan ja -rakenteeseen. Päivittäisessä toiminnassamme muutos konkretisoitui palveluprosessien käyttöönotolla ja organisoitumalla LapIT:n Palvelupisteeksi. Muutos oli suuri ja tarvittiin toimintatapojen mallinnusta sekä yhteistä kieltä, missä ITIL on auttanut LapIT:ia paljon. ITIL-osaamisesta tuli osa muutosmatkaamme, siitä lähtien valmennuksia on järjestetty säännöllisesti.

ITIL on näkyvissä meillä LapIT:ssa myös järjestelmissä. Toimivat prosessit ovat yrityksen toiminnan perusta ja näkyvät suoraan asiakas- ja henkilöstötyytyväisyydessä. Laadukas data ja prosessien mallintaminen ITILiä hyödyntäen helpottavat järjestelmien käyttöönottoja ja säästävät kustannuksia. Aikaa myöten monimutkainen järjestelmän räätälöinti voi tulla kalliiksi. 

Kun yrityksen liiketoimintaprosessit on kuvattu, voidaan niitä tehostaa ja yhtenäistää järjestelmän avulla. Hyödyt näkyvät esimerkiksi nopeampana tiedonkulkuna, toimintojen automatisointina ja asiakaspalvelun laadun paranemisena. Tämän jälkeen johtaminen ja päätöksenteko perustuvat tiedolla johtamiseen eikä mutuiluun.

”Toimivat prosessit näkyvät suoraan asiakas- ja henkilöstötyytyväisyydessä.” 

Hyvä perehdytys lisää pitovoimaa 

Olen rummuttanut paljon perehdyttämisen puolesta. Hyvä perehdytys lisää pitovoimaa ja uusi työntekijä saa tunteen, että pääsee taloon sisälle. Ihmisten osaamisen varmistaminen lähtee siitä, että perehdyttäminen suoritetaan mallikkaasti.  

Ihmiset odottavat, että heillä on mahdollisuudet kehittyä ja tehdä työtä parhaaksi katsomallaan tavalla. Se, että itseohjautuvuus rakentuu, perustuu pitkälti psykologiseen turvallisuuteen ja luottamukseen. Työntekijälle tulee hallinnan tunne työssä, uskallus esittää uusia ideoita sekä olla eri mieltä ja antaa palautetta.  

Keskustellessani esimerkiksi ITIL 4 -koulutuksiin osallistuneiden kanssa valmennuksista, he ovat kokeneet saaneensa oivalluksia omaan työhön liittyen. Valmennuksen kautta saa ymmärrystä nähdä asiat myös muiden työntekijöiden näkökulmasta.  

LapIT:lla arvostetaan henkilöstön osaamista ja monitaitoisuutta. Työntekijöille annetaan mahdollisuus käyttää työaikaa opiskeluun. Palkallista opintovapaata voi hakea soveltuvaan tutkintoon lukukausittain. Tätä olen hyödyntänyt itsekin kahteen otteeseen. Toisella kertaa sparrasin kollegaani suorittamaan YAMK-tutkintoa Digiajan palvelujohtaminen -koulutuksessa. Siinä tohinassa päädyin itsekin hakemaan samaan koulutukseen ja valmistuin joulukuussa 2021.  

Osaamisen kehittäminen on nähtävä prosessina, joka vaatii jatkuvaa vuorovaikutusta yksilöiden ja organisaation välillä. Aina kannattaa satsata oppimiseen ja perehtymiseen, koska se on tärkeä kilpailukyvyn kannalta. Johtaminen nousee tässä merkittävään rooliin ja tietysti hyvät ja luotettavat kumppanit.  

”Wakarun kanssa ei tarvitse pönöttää.” 

Yhteistyö Wakarun kanssa on sujunut erittäin hyvin ja mutkattomasti, eikä tarvitse pönöttää ja kanssakäyminen on luontevaa. Kumppani on auttamassa ja sparraamassa, jolloin täytyy tutustua talon systeemeihin ja toimintatapoihin ennen kuin voi auttaa 100-prosenttisesti. Olemme solmineet myös yhteistyösopimukset sekä Lapin AMK:n että REDU:n kanssa saadaksemme osaamista tämän päivän ja tulevaisuuden tarpeisiimme. 

LapIT:in arvoista yksi on erinomaisuus. Sillä tarkoitamme, että menestymme, kun asiakkaamme, yhteistyökumppanimme ja sidosryhmämme menestyvät. Erinomaisuuteen sisältyy myös, että arvioimme ja parannamme toimintaamme IT-alan parhaiden käytäntöjen avulla. Lisäksi uudet työntekijät ottavat innolla vastaan ITILin ja Wakarun valmennukset. Valmennukset koetaan piristyksenä arjen työssä! 

”Hyvinvoiva ja ratkaisukeskeinen asiantuntijayhteisö” ei ole vain korulause.

LapIT:lla on ymmärretty elinikäisen oppimisen merkitys, ja meillä kannustetaan henkilöstöä jatkuvaan oppimiseen ja itsensä kehittämiseen. Mahdollisuuksia on tarjolla niin itsenäiseen kuin verkko-oppimiseenkin. Eri koulutusmuotoja löytyy, meillä LapIT Akatemian verkkokoulutusympäristö tukee perehdyttämisessä ja kouluttamisessa. Kun osaamisen kehittäminen liitetään osaksi organisaation visiota, strategiaa ja tavoitteita, se tukee organisaation pitkän aikavälin menestystä. 

Visiomme ”Hyvinvoiva ja ratkaisukeskeinen asiantuntijayhteisö” ei ole vain korulause, koska panostamme vahvasti työhyvinvointiin. Kun eritoten asiakaspalvelun työntekijät ovat tyytyväisiä, heijastuu se myös asiakkaisiimme. Asiakastyytyväisyytemme on erittäin hyvällä tasolla. Pidämme yllä yhteiskunnallisesti merkittäviä palveluita, jonka vuoksi voimme olla ylpeitä työpaikastamme ja työtehtävistämme. Panostamme työntekijöiden perehdytyksessä onnistumiseen heti alkumetreillä, mutta myös tehtävämuutoksissa. Arvostamme työntekijöissämme oppimishalukkuutta ja taitoa jakaa omaa osaamista.  

Opittujen taitojen pysyvyys on lyhyempi 

Yritysmaailma on muuttunut vauhdilla. Osaamisen kehittämisestä on tullut jatkuva prosessi ja sen tulisi olla osa organisaation kulttuuria ja arkea – ja osana strategiaa. Meneillään oleva työn murros vie meidät kohti uudenlaista ja monipuolisempaa maailmaa. Digitaaliset palvelut ja työvälineet, kuten robotit ja tekoälysovellukset, ovat jo tulleet työnteon tueksi. 

”Osaamisen kehittäminen on muuttunut jatkuvaksi prosessiksi ja sen tulisi olla osa organisaation kulttuuria ja arkea – ja osana strategiaa.”

Tietotekniset taidot ovat hallussa lähes kaikilla. Nopeasti muuttuvilla aloilla pitää oppia huomattavasti ketterämmin ja nopeammin. Mieluummin niin, että opin voi soveltaa heti työhön. Opittujen taitojen pysyvyys on lyhyempi ja ne vanhenevat yhä nopeammin, minkä takia pitää kouluttautuakin nopeammin ja ketterämmin. Oppimiseen on tullut joustoa ja eri koulutusmuotoja löytyy, verkkokoulutuksillekin on paikkansa kiireisessä arjessa.

Työt ovat enenevissä määrin tietotyötä, siis ajattelua, eli ongelmanratkaisua ja uuden ideointia. Automaatio lisää kehittämiseen aikaa. Jos pystymme automatisoimaan, suorittava työ loppuu ja ihmiselle jää enemmän aikaa kehittää ja innovoida sekä keskittyä luovaan työhön. 

Vuorovaikutukseen kannattaa satsata aina. Tähän kun lisää tiimityötaidot, pääsee jo pitkälle! Ongelmanratkaisutaidot ovat tärkeitä monimutkaisissa organisaatioissa. Yksinkertaisia ei taida enää ollakaan. Nyt kun osa palveluista on ulkoistettu, tarvitaan taitoa hanskata kokonaisuus, jotta se toimii. Tämä vaatii resilienssiä ja mukautumiskykyä sekä uteliaisuutta uuden oppimiseen. Täytyy olla myös taito jakaa tietoa, eikä voi olla IT-guru, jolle muut kumartavat.  

”Vuorovaikutukseen kannattaa satsata aina.”

Oppimista ei voi jättää työntekijän vastuulle 

Ketään ei voi käskeä oppimaan eikä osaamista ja oppimista voi jättää myöskään työntekijän omalle vastuulle. Tällöin on vaarana, että jokainen kehittää omaa osaamistaan vähän miten sattuu ja voi käydä niin, ettei se välttämättä tuekaan organisaation tavoitteita. Osaamisen johtaminen on tänä päivänä enemmän oppimisen tukemista ja mahdollistamista. Osaajat haluavat kuulua osaajien joukkoon ja siinä korostuu tiimityö ja yhteisöllisyys.   

Aina muutoksiin liittyy muutosvastarintaa. Muutosjohtaminen on tärkeää ja meidän on työntekijöiden lisäksi saatava myös asiakas innostumaan, jotta muutos saadaan jalkautettua. Tarvitaan sinnikkyyttä, että asiaa pidetään pinnalla ja tuodaan esille, se on se tekemisen pointti. Mukavuudenhaluisimmat ja muutokselle skeptisimmät ja miksei myös työhönsä väsyneet ovat usein niitä, jotka herkästi palaavat toiminnassaan samaan vanhaan, ellei ole ohjausta, osallistamista eikä innostajaa. Ei voi vain käskeä oppimaan tai muuttumaan, silloin nousee karvat pystyyn. Kannattaa osallistaa ja suunnitella yhdessä, milloin saadaan heidät mukaan ja kokemus, että he ovat vaikuttaneet.  

Lapsuuden haaveammattini oli opettaja ja ehkä se näkyy vieläkin vuorovaikutteisena ihmisten kohtaamisena. Nautin siitä, että joku oppii ja pääsee eteenpäin. Hienoa sparrata ihmisiä uralla eteenpäin. Lisäksi olen monessa mukana ja se on vaihtelua arkeen. Tykkään mennä ihminen edellä. Ei koko organisaatiota eikä tulosta ole ilman ihmisiä. Heistä pitää huolehtia ja luoda onnistumisen edellytyksiä! 

LapIT Oy lyhyesti

  • Perustettu vuonna 2000 Rovaniemen kaupungin, Rovaniemen maalaiskunnan ja Lapin sairaanhoitopiirin tietohallinto- ja ICT-palveluiden tuottajaksi.  
  • Ensimmäisenä toimintavuotena 2001 työntekijöitä oli 16 +4 harjoittelijaa ja nyt 190.  
  • Olemme kuntien (23), kuntayhtymien ja hyvinvointialueiden omistama ICT-infra ja perustietotekniikan palveluntuottaja.  
  • Alueellisena in-house yhtiönä meille on erityisen tärkeää, että palvelumme ja toimintamme hyödyttävät pohjoisen Suomen asiakkaitamme ja täällä asuvia ihmisiä.  
  • Toimitusjohtaja Juhani Jutila jäi eläkkeelle vuonna 2018 ja seuraajana jatkoi Klaus Kianen. 

LapIT LinkedIn | Kotisivut 

Wakaru on osaamistalo, jonka ammattilaiset auttavat vahvalla kokemuksellaan asiakkaitaan onnistumaan. Tarjoamme vuosien kokemuksella parhaita käytäntöjä asiakkaiden liiketoiminnan ja henkilöstön jatkuvan kehittämisen tueksi. Asiakasyrityksemme lukeutuvat Suomen top 100 suurimpiin yrityksiin. Vuosittain valmennamme lähes 3 000 ammattilaista palvelujohtamisen ja projektijohtamisen edelläkävijöiksi ja järjestämiimme tapahtumiin osallistuu 4 500 ammattilaista. Asiakastyytyväisyytemme on korkea – lähes 100 % asiakkaistamme suosittelisi palveluitamme myös kollegalleen. Olemme sertifioitu ja hyväksytty koulutusorganisaatio (ATO, Authorized Training Organisation).

Wakaru | @LinkedIn