Jos haluaa kakun päältä kermat ja pullasta rusinat, onko pakko valita jompikumpi? Voisiko napata ja hyödyntää molemmista parhaat palat ja ennen kaikkea olosuhteisiin nähden tarkoituksenmukaisimmat tavat toimia?

Tällaisia ajatuksia olen viime aikoina pyöritellyt projektinhallintaan liittyen ja Tero Vilmunen on pukenut ne oivallisesti sanoiksi blogikirjoituksessaan ”vesiputousmenetelmä vs. ketterät menetelmät” (9/2015). Vilmunen käsittelee tekstissään molempien menetelmien etuja ja heikkouksia.

Vesiputousmallilla tarkoitetaan suoraviivaista projektinhallintaa: suunnittelu, toteutus, testaus, toimitus. Kukin vaihe saatetaan loppuun kerralla eikä siihen tämän jälkeen palata. Tämän vuoksi suunnitelman pitää olla alusta lähtien vedenpitävä, yksityiskohtainen ja tarkasti laadittu. Vesiputousmallin hyödyiksi Vilmunen mainitsee laajan projektin dokumentaation, suojan työntekijävaihdoksia vastaan sekä sen, että projekti tulee mahdollisimman selväksi asiakkaalle. Asiakas tietää heti, mitä lopputulokselta odottaa.

Ketterissä menetelmissä puolestaan projekti jaetaan pienempiin osiin ja yhden osan valmistuttua, se testataan ja välietapilla arvioidaan, tuleeko suunnitelmaa muuttaa. Virheistä opitaan matkan varrella ja asiakaspalautteella voidaan vaikuttaa lopputulokseen jo tekovaiheessa. Hyötyjä ovat ennen kaikkea joustavuus ja asiakkaan osallistaminen projektiin. Koska lopputulos on jatkuvasti muokattavissa, se pysyy nykyajassa mukana, jatkokehitys helpottuu ja projekti todennäköisesti saadaan päätökseen ripeästi.

Kuulostaa hyvältä, eikö? Molemmissa menetelmissä on kuitenkin myös ongelmansa, kuten Vilmunen listaa. Jos vesiputousmallin mukaan tehtyyn projektiin halutaankin muutoksia, on kaikki pahimmassa tapauksessa aloitettava uudestaan lähtöruudusta. Virheet jäävät kehitysvaiheessa helposti huomaamatta, koska kokonaisuuden toimivuutta testataan vasta valmiina. Lisäksi jos suunnitelma on alkujaankin ollut virheellinen, on koko projekti tuhoon tuomittu. Mahdollisuus muokata projektia rakennusvaiheessa ketterien menetelmien tavoin ei kuitenkaan ole ongelmatonta sekään. Jos sisällönhallinta ei ole hallussa, projekti venyy nopeasti pitkäksi ja raskaaksi eikä lopputulema ole enää lainkaan sitä mitä alun perin projektilla lähdettiin hakemaan.

Tarkoituksenmukaisuuden ja hyväksi havaittujen toimintatapojen tai käytäntöjen pitäisi ohjata projektijohtamisessakin tekemistä. Ketterissä menetelmissä esimerkiksi asiakkaalta tai tilaajalta vaaditaan huomattavaa osallistumista projektin aikana ja valmiutta nopeaan päätöksentekoon. Vilmusen bloggauksen lopussa on minusta se viisaus, jota ei pidä unohtaa eli yhdistäminen ja soveltaminen. Ei siis kannata vannoa vain yhden menetelmän nimeen, vaan ottaa huomioon kaikki vaikuttavat tekijät: ympäristö, toimiala, asiakas… Se, kuinka paljon kermaa ja kuinka paljon rusinoita omaan leipomukseen lisätään, on makukysymys!

Tutustu Wakarun ja kumppaneiden projektinhallintaan sekä ketteriin menetelmiin liittyviin koulutuksiin Oppia.fi – oppimisen verkkokaupan koulutuskalenterista. Vilmusen tekstiin pääset täältä.

 

tarja_isosaari_400x400
Tarja Isosaari

Kirjoittaja toimii Wakaru Oy:n vanhempana konsulttina. Hän on työskennellyt projektijohtamisen parissa yli 25 vuotta ja on yksi harvoista sertifioiduista Suomen PRINCE2 -kouluttajista. 

 

 

 

 

 

Lisää tästä ja muista mielenkiintoisista aiheista: oppia.fi / koulutukset / projekti- ja portfoliojohtaminen

Kysymyksiä kouluttajalle? Laita viestiä: tarja.isosaari@wakaru.fi