iStock_000009219021_Large

”Olin jo pitkään ollut kiinnostunut ohjelmistotyön tehokkuuden mittaamisesta ja olin kuullut toimintopistemenetelmän käyttämisestä siinä yhteydessä. Siksi olin pyytänyt ja saanut luvan osallistua TIVIAn järjestämään Scope Manager koulutukseen, ensisijaisena tavoitteenani oppia toimintopisteiden mittaamista. Kurssi kuitenkin avasi silmäni ymmärtämään, että tietojärjestelmätyön tehokkuudessa ja tuottavuudessa on kyse huomattavan paljon laajemmasta asiakokonaisuudesta,” kertoi muutama vuosi sitten sertifioitunut Scope Manager Kirsi Lehikoinen.

Vaikka Kirsi ei ole päässyt toteuttamaan itseään varsinaisissa Scope Managerin tehtävissä, hän on onnistunut käyttämään koulutuksessa saamiaan työkaluja muissa töissään. Esimerkiksi ”Hankkeen luonneanalyysi”-työkalu on auttanut Kirsiä pilkkomaan ison hankkeen järkevällä tavalla niin että myös hankejohto sitoutui ilomielin hänen ehdottamaansa projektijakoon. Koulutuksessa opittu vaatimusmäärittelyn prosessi ja erityyppisten vaatimusten yhteensopivuuden varmistaminen ovat myös olleet monesti hyödyllisiä hänen projekteissaan. Käyttäjälähtöinen ajattelumalli on tuntunut sitä paremmalta mitä enemmän sitä on päässyt soveltamaan. Järjestelmä- ja vastaanottotesteissä käyttäjiltä saatu kiitollinen palaute on tuntunut Kirsistä todella mukavalta.

Samoja oppeja, joita Scope Manager koulutuksen aikana käsiteltiin, on tullut vastaan myös suppeammilla kursseilla. Moni työtoveri on kertonut tutustuneensa toimintopisteiden mittaamiseen joko yrityskohtaisella tai TIVIAn yleisellä PTA-kurssilla, tai vaatimusmäärittelyprosessiin lukemalla kirjan Onnistunut tietojärjestelmän hankinta, mutta Kirsi kokee saaneensa paljon lisäarvoa nimenomaan laajuuden kokonaishallintaa painottaneesta ja sertifiointiin johtaneesta koulutuksestaan. Tutkinnon suoritettuaan hän liittyi heti jäseneksi myös FiSMAn Scope Manager Forumiin, jossa on mukava tavata muissa organisaatioissa toimivia kollegoja.

Kiinnostaisiko kuulla lisää aiheesta? Kurssi tarjolla nyt myös Oppimisen verkkokaupassa! Ilmoittaudu mukaan Scope Manager koulutukseen, joka järjestetään 1.-5.2.2017 Espoossa.

Lisätietoa antaa kouluttaja Seppo Oksa (seppo.oksa@4sumpartners.com)

 

Kirjoitus julkaistu alunperin 4SUM Partnersin kotisivuilla. 4SUM Partners kuuluu Oppia.fi verkostoon. Lisää tietoa Scope Managerien koulutuksesta löydät helposti täältä.

Tutustu Oppimisen verkkokaupan muihin koulutuksiin ja tapahtumiin 2017.